Pompeius nosti kätensä Caton olkapäältä. Sotakonsulin syyttäminen maanpetoksesta ei ollut kevyesti otettava väite ja hän oli yllättynyt kuullessaan sen muuten niin varovaiselta Catolta.Pompeius päätti lyödä väitteen leikiksi ja pohtia sitä myöhemmin.
"Caesar hyökkäisi Roomaan?" hän sanoi naurahtaen ja läimäisi Catoa selkään. Caton selkä päästi metalisen kilahduksen sinettisormuksen koskettaessa sitä, mutta Pompeius ei kiinnittänyt tähän huomiota.
"Et voi olla tosissasi! Miksi hän niin tekisi?"
Caton syvät silmät tuijottivat Pompeiusta värähtämättä. Hän oli mies, joka ei sanonut mitään kevein mielin tai helposti kääntänyt jo tekemäänsä päätöstä.
"Ajattele" Cato sanoi Pompeiukselle.
"Caesar komentaa kahta kolmannesta kaikista legioonistamme, joista ainakin kaksi seuraisi häntä vaikka Tartarokseen. Gallia on tehnyt hänestä rikkaan miehen ja kansa rakastaa häntä."
Pompeius nyökkäsi, hän oli tyytyväinen löytäessään heikon kohdan Caton väitteestä.
"Tämä kaikki on totta, mutta mitä hän hyötyisi Roomaan hyökkäämisestä? Tuolloin hän menettäisi kaiken kansansuosion, hänet julistettaisiin tasavallan vihollikseksi ja hänen omaisuutensa takavarikoitaisiin."
Cato nosti sormen suulleen ja sulki silmänsä.
"Hän on kunnianhimoinen mies Pompeius. Kunnianhimoisempi kuin kumpikaan meistä. Hän on saavuttanut jo kaiken mitä voi laillisesti tasavallassa saavuttaa. Mitä Rooma voisi enää antaa sellaiselle miehelle jolla on jo kaikki, mutta joka haluaa lisää?"
Pompeius oli esittämässä vastaväitettä, kun hän kuuli askelia hologrammihuoneen oven takaa. Hän veti vaistomaisesti kätensä toogan alla olevalle gladiukselle ja näki sivusilmällä Caton tekevän samoin. Senaattorin ja ylimyksen elämä teki varovaiseksi. Molempien miesten jännitys kuitenkin laukesi hartioista, kun he näkivät nuoren tummatukkaisen tytön astuvan ovesta sisään.
"Julia!" Pompeius sanoi hyväntuulisesti ja halasi vaimoaan.
Julia oli Caesarin sisko, joka oli poliittisista syistä naitettu Magnuksen sukuun. Avioliiton luonteesta huolimatta se tunnettiin onnellisena, vaikka parin ikäero oli yli kuusikymmentä vuotta. Pompeiuksella ja Julialla ei vielä ollut yhteisiä lapsia, mutta naisen vatsasta näki että tilanteeseen oli pian tulossa muutos.
Julia syleili miestään ja tunsi tämän vahvan puristuksen ympärillään. Ikä ei näkynyt Pompeiuksessa.
"Hei Cato!" Julia hihkaisi nähdessään vanhan senaattorin ja syleili tätä. Cato joutui köyristämään selkäänsä Julian vatsan tieltä tätä halatessaan. Vaikka tyttö oli samaa verta hänen vihollisensa kanssa, oli tämä kuitenkin hänen ystävänsä vaimo.
"Sinähän olet jo valtava" Cato naurahti.
"Kiitoksia vain" Julia sanoi pilke silmäkulmassaan ja läpsäisi Catoa rintaan. "Olen iloinen, kun tämä poika syntyy. Tästä vatsasta on vain harmia!"
"Oletko raskaana?" Cato huudahti muka yllättyneenä. Julia näytti hänelle kieltään ja kaatoi molemmille miehille viiniä heidän pikareihinsa.
He kävivät makuulte lattialta nousseille divaaneille ja kohottivat maljat toisilleen. Vaihdettuaan tapojen mukaiset juomakeskustelut jatkoi Pompeius häntä vaivaamaan jäänyttä keskustelua. Hän veti myös Julian siihen mukaan.
"Sano Julia.." Pompeius aloitti ja pyyhki suutaan senaattorin valkeaan toogaan. Punaviini jätti hihaan pitkät viivat.
"..pitäisitkö veljeäsi vallanhimoisena miehenä?"
Julia näytti yllättyneeltä kysymyksestä, mutta arvasi sen poliittisen luonteen. Vaikka hän oli uskollinen miehelleen ja rakasti tätä oli Caesariusten suvun asia se, jota hän ajatteli ensin. Siihen hänen avioliittonsakkin perustui.
"Pitäisin veljeäni kunnian miehenä, jota monet kadehtivat" hän vastasi vastaamatta kysymykseen.
Cato kääntyi Julian puoleen ja porasi katseensa tämän tummiin silmiin.
"Kuka tahansa voi saada sääliä, mutta kateus pitää ansaita" senaattori lainasi filosofia. "Moni senaattori pelkää veljeäsi, hänellä on sotilaita, valtaa ja rahaa".
Vaikka Cato ei esittänyt Julialle kysymystä jäi hän odottamaan miten tyttö vastaisi.
Juliaa ahdisti Caton ja Pompeiuksen ristikuulustelu, mutta peitti sen ylhäisönaisen koulutuksellaan. Häntä oli varoitettu, että häneltä tultaisiin urkkimaan paljon Caesarin ajatuksia, vaikka Julia ei tuntenut veljeään kuin pintapuolisesti. He olivat eläneet lapsuutensa saman katon alla, mutta Caesaria oli koulutettu sotaan ja häntä keskustelutaitoon. Julia ei tavannut veljeään kuin päivällispöydässä ja tuolloinkin tarkan valvonnan alla. Perheen sisällä ei saanut keskustella mistään, mitä olisi voitu käyttää salakuunneltuna perhettä vastaan.
Julia oikaisi jäsenensä ja käänsi kasvonsa Pompeiusta päin. Hän antoi miehelleen tarkkaan koulutetun hymyn, joka oli juuri sopivan viehättävä ollakseen kuitenkin vailla vihjailua. Se oli hymy, joka oli tarkoitettu riisumaan konsuli sanallisista aseista ja tulemaan hänen tuekseen.
"Caesar ei ikinä tekisi mitään, mikä olisi tasavallan etuja vastaan" hän sanoi ja nosti kätensä Pompeiuksen polvelle.
"Caesar rakastaa tasavaltaa, kuten jokainen kunnon Roomalainen. Vaikka väärät kielet hänen toimiaan vääristelevät, niin silti on ainoa totuus, että Caesar on Galliassa toteuttamassa senaatin käskyä kuten senaatti sen antoi. Hän ei ole tehnyt mitään mikä asettaisi hänen toimensa epäilyksen alaiseksi".
Vanha konsuli hymyili tyytyväisenä Julian vastaukseen ja nuori nainen näki koulutuksensa tehon. Caton kylvämä epäilyksen siemen Pompeiuksen mielessä kuihtui pois saamatta ravintoa. Tätä varten Julia oli naitettu tähän taloon.
"Näethän Cato, jopa hänet parhaiten tuntevat eivät usko tuollaista". Pompeius hymyili Julialle ja heilautti kättään tälle poistumispyyntönä. Julia käänsi katseensa maahan ja poistui yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Tämän poistuttua Pompeius jatkoi.
"En usko, että Caesarista on meille uhkaa. Hän on perhettä, ystävä ja tasavallan sankari. Kun mies saapuu takaisin hän ansaitsee triumfin ja kaikki siihen kuuluvat juhallisuudet. Siinä on hänen palkkionsa jonka arvon jokainen tosi kenraali ymmärtää."
Cato tiesi Pompeiuksen viittaavan leuhkasti itseensä rivien välissä. Sotasanakarina hän oli juhlinut ennätykselliset kolme triumfia. Enemmän kuin kukaan muu kenraali. Toinen mitä Cato ymmärsi oli olla väittämättä lisää. Pompeius ei ollut tällä hetkellä taivuteltavissa, kiitos Julian puheiden.
"Olin väärässä" Cato myönsi, vaikka oli täysin eri mieltä. Viisas mies jaksaa odottaa, hän ajatteli. "Caesar on sankari ja epäilykseni perustui pelkkään luuloon. Älkäämme puhuko tästä enää."
Cato nousi tuoliltaan ja laskosti mustan toogansa niin, ettei hän kompastuisi siihen kävellessään. Annettuaan myöhäisen ajankohdan tekosyynä poistumiselleen hyvästeli hän vielä Sextuksen ja muistutti tätä lukemaan Scipiosta seuraavaa tuntia varten.
Cato poistui Pompeiuksen talosta sen mahtavan sisäänjohtavan marmorisen holvikaaren alitse. Aina muutaman askeleen välein hän vilkaisi taakseen ja ripotti peräänsä selustaa valvovia koneita. Sormenpäänkokoiset kamerat olivat häneen jatkuvassa yhteydessä ja raportoivat, mikäli joku näytti kulkevan hänen perässään. Cato asteli verkkaisella tahdilla sivukujilta toiselle. Varmistettuaan olevansa vailla seuraajia hän avasi Cloaca Maximan - Rooman suuren viemäriverkoston kannen katukivetyksestä ja astui maanalle, jonne sateelliititkaan eivät nähneet.
Cato tunnettiin yleisesti kaiken teknologian, erityisesti kehoa muokkaavan sellaisen, suurena vastustajana. Luulo, jota hän pyrki vahvistamaan jokaisella mahdollisella hetkellä. Tämä antoi hänelle suuren edun, kun hänen yhteyksiään kotoa ja senaatista valvottiin, mutta kukaan ei olettanut häneltä löytvän verkkokalvopäätettä. Cato suoritti normaalit päätteen avaus rituaalit. Silmän kostutuksen rivakalla räpyttelyllä, totuttelun hämärään valoon ja katseen kohdistamisen kaukaiseen pisteeseen. Vähitellen verkkopääte tummensi hänen näkökenttäänsä ja piirsi vihreän käyttöliittymän Cloaca Maximan seinää vasten.
Cato juoksutti tottuneesti valikoita silmillään, kunnes sai yhteyden tavoittelemaansa mieheen. Kuvayhteyttä ei tullut, mutta käskevä ääni vasti.
"Tapa Julia Magnus, Caesarin sisko. Hän synnyttää pian, laita se näyttämään vahingolta tuolloin". Cato ohjeisti matalalla äänenpainolla.
Kuultuaan hyväksyvän murahduksen Cato katkaisi yhteyden. Hänpyöräytti niskaansa niin, että siitä kuului jykevä rasahdus.
"Sääli" Cato ajatteli. Hän piti Juliasta kovin, mutta niin kauan kuin Julia oli Pompeiuksen talossa, ei vanha Magnus nostaisi sormeakaan tämän veljeä vastaan.
"Senaatin ja Kansan puolesta" Cato huokasi ja lähti kävelemään viemäriverkostossa kotiaan kohden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti