Luku 1: Casus Belli, osa 1/3

Sotakonsuli Gaius Julius Caesar seurasi tarkasti, kuinka raskaasti aseistetut Hastati-hävittäjät asettuivat kahdeksaan linjastoon suoraan gallien hätälaivastoa vastaan. Hastatit olivat hänen konsulilegioonansa uusin lisä. Suoraan Rooman telakoilta Gallian aurinkokuntaan siirretyt hävittäjät kimalsivat vanhan punaisen auringon valossa. Yhteensä yhdeksänsataa alusta, joissa jokaisessa kaksi Pilium-tykkiä ja yksi Gladius - kaikki valmiina avaamaan murhaavan liekkinsä kohti kantamalle saapuvaa vihollista.

Hastatien taakse Julius oli asettanut yhtä monta Principes-luokan kantoalusta, ahnaana käymään liian lähelle uskaltautuvien raskaiden vihollisalusten kimppuun ja niiden taakse vielä neljä Triaria - raskasta tykkialusta. Ylhäältäpäin katseltuna muodostelma näytti shakkilaudalta, jonka edessä gallit hermostuneesti liikehtivät.

Bello Gallia - Sota Galliasta, oli alkanut roomalaisten provokaatiosta, johon ylpeät gallit olivat vastanneet tappavalla voimalla. Tämä Casus Belli - syy sotaan, oli ollut Juliuksen tavoite jo pitkään ja hän riemuitsi saadessaan Senaatin myöntämään Legioonat X, XII ja XIII hänen komentoonsa. Tuhansista aluksista kasattu legioona oli samaa kokoluokkaa Gallien kanssa, mutta taidoilta sen miehistö oli huippuluokkaa ja teknologisesti roomalaiset olivat kymmeniä vuosia gallien edellä.

Gallit eivät olleet mahtaneet konsuliarmadalle mitään sodan ensimmäisenä vuosina. Heidän hajanainen hallintorakenteensa ei kestänyt sodankäyntiin erikoistunutta yhteiskuntaa ja roomalaiset työnsivät heidät planeetta kerrallaan lähemmäs Gallian-aurinkokuntaa. Aurinkokunnan punaista jättiläistähteä kiersi useampia elinkelpoisia planeettoja, joista suurin oli sinivihreä terra; Alesia. Gallien kotiplaneetta. Siellä lyödyt gallit viimein kerääntyivät yhden komentajan, Yli-päällikkö Vercingetorixin lipun alle.

Repaleisenakin gallien sotalaivasto oli massiivinen. Vercingetorix oli saanut avaruusmatkasta tulleen aikaviiveen vuoksi puoli vuotta aikaa rakentaa puolustuksiaan, miinottaa asteroideja ja muuntaa kauppa-aluksia sotakoneiksi. Hän oli valanut polvillaan olleisiin galleihin uskoa ja nostanut jaloilleen heidän ylpeytensä. Oman kansansa prinssinä ja aatelisena hän ei voinut suostua alistumaan Rooman käskyvaltaan. Hän jopa luopui gallien perinteestä sotia yksin ja anoi apua lähiaurinkokuntien suurvalloilta.

Juliuksen komentoaluksella Hävittäjämestari Markus Antonius seurasi tutkasta, kuinka hänen yhden miehen Velitas-hävittäjänsä asettuivat kuin ukkospilvi Triarien yläpuolelle. Sieltä niiden oli nopeutensa turvin helppo tehdä taktisia iskuja tykkilaivoja vastaan. Antonius oli seurannut Caesarin sotakampanjoita jo kymmenen vuotta, ihaillut tämän puhetaitoja ja strategista neroutta. Kenen tahansa toisen miehen alaisuudessa Antoniuksen luonne olisi saanut hänet kapinoimaan ja keskittämään kaiken vallan itselleen, mutta tämän elävän legendan edessä se olisi ollut itsemurha.

"Vihollinen ei ole liikkunut kiertoradaltaan kahteen vuorokauteen" Antonius totesi ja nosti katseensa näyttöpäätteestään. "Tulisiko meidän ottaa ensimmäinen askel?"
Hänen äänensä oli sotaherralle tyypillisen rauhallinen. Antonius saattoi olla Juliusta kymmenen vuotta nuorempi, mutta julmuudessa hän oli tätä vuosia edellä. Juliusta Antoniuksen kylmyys ei hätkähdyttänyt, kuten nuorempia upseereita, mutta hänkin oli varuillaan tämän läsnäollessa. Julius siirtyi saman taktisen näytön ääreen ja tarkensi Alesiaan. Roomalaiset vakoojat olivat kertoneet planeetalle sijoitetuista mörssäreistä, jotka estivät heidän hitaita Scorpio- ja Ballista-luokan pommittajia siirtymästä kiertoradalle.
"Ei" Julius sanoi. "Alesia kykenee ylläpitämään kahdeksan miljardia ihmistä ja siellä on tällä hetkellä - kiertoradan sotilaat mukaan luettuna - yli kolmetoista miljardia".
Hän laski katseensa näytöstä ja katsoi panssarilasin takana loistavaa planeettaa.
"He ovat piileskelleet planeetalla jo kaksi vuotta. Alesiaa vaivaavat jo liikakansoituksen ongelmat, kasvanut hiilidioksidi, taloudellinen lama ja nälänhätä. Tämä ongelma ratkeaa ilman, että yhdenkään Roomalaisen verta tarvitsee vuodattaa".

Antonius ei pitänyt tällaisesta sodankäynnistä. Hän heilautti kättään papyrus-usvan lävitse.
"Domus, anna arvio gallialais-germaanien apujoukkojen saapumisesta".
Antoniuksen edessä välähti, kun hologrammipiirturi maalasi ilmassa leijuvaan vesihöyryyn lähestyvien laivastojen tietoja. Tuhannet vihertävät pisteet lähestyivät hitaasti roomalaisten asemia kuvaavia punaisia kolmioita.
"Meillä ei ole aikaa odottaa, että nälkä veisi heiltä taistelutahdon" Antonius totesi kuivasti. "Muista järjestelmistä kerätyt gallit saapuvat Alesialle viimeistään vuoden kuluttua ja tuolloin heidän yhteenlaskettu tonnimääränsä ylittää meidät lähes kolminkertaisesti."
Antonius sulki näytön ja aloitti varovaisesti, "Jos Pompeius ja senaatti..."
"...eivät tee mitään! Senaatti on täynnä häviäjiä, surkeita vanhoja äijiä." Konsuli huudahti ja löi pikarinsa pöytään.
"Pompeius on eri maata, mutta hän ei yksinään saa käännettyä niin montaa pelkuria puolelleen. Tämä taistelu käydään niillä joukoilla, joita meillä jo on".

Antonius huomasi Konsulin hermostuneisuuden, mutta peitti tunteensa. Vaikka Julius oli aiemminkin taistellut joukoiltaan kaksi kertaa suurempaa tonnimäärää vastaan ja vienyt kampanjat kunnialla loppuun, pelkästi Antonius, että Juliuksen onni sodassa oli viimein päättymässä. Germaanien laivasto oli tunnettu peräänantamattomuudestaan ja tällaisen ylivoiman edessä taitavinkin Kenraali tulisi pyyhkäistyksi kiertoradalta. Antonius myös tiesi, että Juliuksen omat miehet työskentelivät senaatissa, jotta muut senaattorit pysyisivät erossa Gallian kysymyksestä. Konsuli oli halunnut kaiken kunnian sodasta itselleen, mutta ei ollut valmistautunut germaanien väliintuloon.